13: Pieniä huolia ja suuria huolia

Huh, yksi tentti ohi! Huomenna toinen ja nyt onkin vuorossa siihen pänttääminen. On tämä hieman mukavampaa, koska ainoan poissaoloni aikaiset diat näyttävät tältä:

 

 Tarkoittaako tämä, että saan kirjoittaa esseessäni: "Roomalaiset olivat matkiapinoita"? Ehkei. Hauska tapa tämä on oppia, pienet lehtiartikkelit. Huvittavinta luultavasti oli ensimmäisen lehtiartiekkelin loppu, jossa Travellus Chequion selittelyt ilmeisesti ovat melko pitkästyttäviä tämän tokaistessa haastattelun lopuksi: "Stop falling asleep at the back there!"

Luulin, että tämä oli yliopisto eikä ala-aste...

Sama tunne tuli tämän päivän Suomen aatehistorian tentissä, kun neljäs tehtävävaihtoehto olikin hieman erikoisempi. Siinä piti kuvitella, opiskelleensa Turun akatemiassa 1600-luvulla, ja muistella sitä aikaa 20 vuoden kuluttua. Toteutus oli vapaa, esimerkiksi muistelmat, kirje tai sarjakuva. Tämä tehtävä houkutti kyllä kovasti repäisemään valitsemalla muistelmien kertojaksi mieheksi pukeutuneen korkeasäätyisen naisen, joka kuitenkin paljastui pennaaliaikanaan ja joutui siksi jättämään yliopiston. Nainen meni naimisiin, mutta hänen  veljensä edistyi opinnoissaan ja pääsi lopulta professoriksi yliopistoon. Nainen pohtii haikeana, kuinka pitkälle hän olisi voinut päästä.

Jätin kuitenkin repäisemättä, koska en muistanut kaikkea tarpeeksi hyvin, jotta kyhäelmästäni olisi tullut uskottava. Niinpä kirjoitin kaksi tylsääkin tylsempää tavallista esseetä. Nyt jälkikäteen kun miettii, niin luultavasti se nainen olisi lahdattu tai laitettu vankilaan tai vastaavaa. Paitsi toisaalta nainen oli aatelinen, joten isä olisi voinut maksaa avokätisesti ja naittaa sitten tyttären pian. Hmmm. Vieläköhän tämä pitäisi toteuttaa?

Pointtini tässä ideassa oli se, että piti kuvitella käyneensä Turun akatemiaa 1600-luvulla itse. Naiset saivat erikoislupia opiskeluun vasta 1800-luvulla (jos nyt oikein muistan). Siksi tehtävänanto häiritsi minua naisena. Mutta eihän sitä tiedä jos vaikka joku toinen kauniimman sukupuolen edustaja päätti toteuttaa tämänkaltaisen idean.

Ovikello soi äsken. Oven takana seisoi mies, joka antoi minulle luettavaksi päällystetyn paperin, jossa luki hänen olevan kuulovammainen ja että tavaroiden myyminen on hänelle ainoa keino hankkia rahaa. Katsoin häntä hetken hämmästyneenä, mutta pudistin sitten päätäni. En voinut auttaa. Mies näytti pettyneeltä ja sydämeeni koski hänen puolestaan, kun hän nyökkäsi ja kääntyi pois. 

Mutta voiko tuollaiseen luottaa? Yksin asuvana heiveröisenä naisihmisenä (ja todella epäluuloiseksi kasvatettuna) en uskalla luottaa vieraisiin ovikellon rimputtelijoihin. Toinen syy kieltäytymiseeni on, ettei minulla ole oikein rahaa.

Sääliksi kuitenkin käy, jos mies oikeasti tarvitsee rahaa. Kuinka moni oven avaaja hänelle sanookaan ei. Kuinka moni vain mulkaisee tylysti ja vetää oven kiinni hänen nenänsä edestä. Kuulen vielä välillä, kuinka ovia avautuu ja sulkeutuu. 

Tätyy muistaa tätä miestä rukouksin ja pyydän, että tekisitte samoin.

Mietin pitkään, toteutanko heti aamulla mieleeni tulleen suunnitelman tämän päivän blogiin. Tämä tapaus sai mieleni myöntymään. Kuuntelin nimittäin aamulla musiikkia satunnaisella, ja yksi  lauluista oli Juha Tapion Jumala auta. Ajattelin itsekseni, että tätähän minä voin lauleskella itsekseni mukana, koska olen tenttiin menossa. Mutta laulun sanoilla olikin toisenlainen vaikutus minuun. Tajusin, kuinka mitättömän pieni asia yhden tentin läpi pääseminen on siihen hätään verrattuna, jota ihmiset ympäri maata kokevat.

Tämä ei ole suosikkejani Juha Tapion kappaleista, mutta tänä aamuna se kosketti. Niinpä tahdon jakaa nämä sanat tänään tässä.

Laiva on juuttunut aallokkoon
Tuuli ryskyy ruosteeseen
Kannella oottaa viluinen joukko
Rannalta jonkun etsimään
Lähteneen 

Ja ilmoissa itkumuurin yllä
Korppikotkat kaartelee
Ja ilta on itkettävän kaunis
Nyrkit kiveen, uudelleen ja
Uudelleen

Jumala, auta meitä
Auta meitä
Jumala, auta meitä 

Ja kylällä siskot veljiään
Oottaa tiellä iltaisin
Kun niistä sankareita tehdään
Ne ei enää ehdi tulla leikkeihin 

Ja tänään kirkossa luetaan
Nimeltä kaikki kaatuneet
Kellot soivat auringossa
Kellot soivat yllä uoman
Kuivuneen

Jumala, auta meitä

Auta meitä

Jumala, auta meitä

Ja miehet on jääneet tehtaan varjoon
Ne suostuneet ei poistumaan
Kun jälkeen vuosikymmenten työn
Pitäis mennä jonoihin taas
Seisomaan 

 

Ja vesi nousee laitakaupungille
Vie pahviset seinät mukanaan
Joku sanoo ettei tarvi olla
Huolissaan
Se ei oo täällä vielä pitkään aikaan 

Vuoksi sitkeiden äitien
Jotka valvoo yötä hiilenmustaa
Totisten nuorukaisten ja isien
Jotka tekee illat töitä hiljaa 

Vuoksi maata mustanneen veren
Särjettyjen sydänten
Vuoksi toiveistaan luopuneiden
Ja vuoksi sen, ettei ole
Ketään muuta 

Jumala, auta meitä
Auta meitä
Jumala, auta meitä
Auta meitä