torstai 22. joulukuuta 2011

22: Iloa ja valoa pimeyteen

Nyt on tosiaan vuoden lyhin päivä. Tulevaisuus näyttää siis varsin valoisalta (hehheh). Kyllä se tekeekin hyvää, että valon aika alkaa lisääntyä, sillä pimeys kieltämättä vaikuttaa mielialaan välillä liikaakin, kuten myös virkeystasoon.

Tänään tarkoituksena olisi lähteä tapaamaan lukioaikaisia ystäviä pitkästä aikaa. Heistä Oulussa asuvia lukuun ottamatta en olekaan nähnyt ketään aikoihin, luultavasti viime kevät-kesällä viimeksi. Olen kyllä aivan toivoton yhteydenpidossa, sillä kommunikointi tänä aikana on rajoittunut lähinnä Facebookiin, eikä sielläkään aina tule kyseltyä kuulumisia. Mukavaa on kuitenkin nähdä näitä ystäviä ja vaihtaa kuulumisia.

Aikaa ei ole paljon, ja haluan saada tämän päivän blogitekstini nettiin ennen lähtöä. Siksipä täytyy turvautua vanhaan ystävääni Googleen tähän hätään. Sarjakuva on aina in, joten päätinpä etsiskellä Mummo-sarjakuvia, jotka ovat mielestäni todella hauskoja.

Tämä ainakin sopii tähän talveen:

Tätä seuraavaa piti hetken miettiä, ennen kuin sytytti. Todellakin, mummo-parat, jotka joutuvat hiekoituksen uhreiksi. Huomioi auton rekisterinumero; jokaisen nuoren miehen unelma?


Vielä kolmas hauska sarja löytyi Mummo-sarjakuvablogista. Se liittyy oikeastaan uuteen vuoteen, mutta oli niin hauska ja oivaltava, että laitan sen kuitenkin tänne. Käykäähän lukemassa kyseisellä sivustolla enemmänkin, jos nämä stripit saivat hymyn huulillesi.


Anteeksi tämän päivän blogitekstin lyhyys kiireen vuoksi. Nauttikaa näistä sarjakuvista! Tuokoon ne hieman piristystä tähän pimeään vuodenaikaan. Huomenna se on jo aaton aatto, ja tämä blogikin lähestyy loppuaan. Heipä hei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti